KENNELIN HISTORIA

Alkujaan meillä oli vain yksi musta tyttökissa nimeltään Rontti. Eräillä tutuillamme - Tiusasilla - oli siihen aikaan kaksi berniä, Hessu ja Pirre ja tätä kautta pääsimme tutustumaan rotuun. Aluksi koirat vaikuttivat suurikokoisilta, mutta kun näimme niitä useammin, eivät ne enää niin suurilta näyttäneetkään. Koirat olivat Unajassa sijainneesta Liisanpirtin kennelistä. Hellstenin Liisalla oli vuonna 1986 yhden ainoan kerran paikallislehdessä ilmoitus bernin pennuista. Huomasimme ilmoituksen ja kävimme eräänä sunnuntaina katsomassa pentuja koko perheen voimin. Ihastelimme pentuja ja isompiakin bernejä useita tunteja. Joukossa oli muutama pentu, joita katselimme muita tarkemmin. Lähtiessämme lupasimme harkita pennun ottoa ja sanoimme ilmoittavamme Liisalle viimeistään viikon kuluessa mitä tekisimme. Vaan eipä tarvinnut odottaa niinkään pitkään: Satu aloitti nukkumaanmenon yhteydessä itkemisen tyyliin "ME SAADAAN JA HAETAAN se pentu heti kotiin". No piti sitten soittaa Liisalle vielä samana iltana, että tulisimme torstaina hakemaan sen narttupennun.

Näin meille siis saapui ensimmäinen koiramme Fami ja siitä tämä koirien kanssa oleskelu meillä alkoi. Satu osasi vetää oikeasta "remmistä" silloin eikä olla päätöstä kaduttu. Sukulaiset vaan eivät oikein ymmärtäneet koiran hankintaa. Pitivät vähintäänkin hulluina, kun kerroimme kuinka suureksi Fami-pentu siitä vielä kasvaisi. Olisi meille kuulemma riittänyt pelkkä Rontti-kissakin...

Aluksi kaikki koiriin liittyvä tuntui mielenkiintoiselta, olihan Fami ensimmäinen koiramme. Ensimmäinen näyttely, johon ilmoitimme Famin, oli bernien erikoisnäyttely Helsingin suunnalla. Sen jälkeen onkin sitten tullut kierrettyä Suomea moneen kertaan ruusukkeita metsästäessä. Tuskinpa olisivat monet urheilukentät ja hallit tulleet tutuiksi ilman tätä näyttelyissä ravaamista. Toinen koiramme olikin sitten landseer. Aladdinin eli Allun otimme kun Fami oli puolitoistavuotias. Valitsimme Allun huolella useammasta pentueesta, tarkoituksena kun oli saada näyttelykoira. Mutta sitten tuli vastaan kylmä totuus: Allu jäi pieneksi - nartun kokoiseksi -, eikä purentakaan ollut paras mahdollinen. Lisäksi myöhemmin, noin nelivuotiaana, Allu sairastui epilepsiaan. Että sellainen jalostus- ja näyttelykoira tämä meidän Allumme. Ei pitäisi päättää jo ennakkoon, mitä koirasta isona tulee. Famin kohdalla oli pelkkä sattuma, että tavallisen kotikoiran sijasta saimmekin täysiverisen näyttelykoiran. Yli kymmenen vuoden aikana kävimme Famin kanssa yli sadassa näyttelyssä.

Kennel-toiminta alkoi kun jätimme kotiimme b-pentueesta nartun. Benitta eli Tyty jäi omista jälkeläisistä meille ensimmäisenä. Vuosien saatossa taloon tulivat vielä Czarina eli Kara, Daniela eli Dani, Gale eli Osku-poika, Iraida eli Ira, Jade sekä Kira eli Napsu. Maia ja Rono jäivät samasta M-pentueesta kotiimme 1998. Uutta verta ja linjaa taas edustaa Maroussian kennelistä hankittu Saga, joka on Famin jälkeen vasta toinen "ulkopuolinen" bernimme. Pääsiäisenä 2003 koiramme saivat seuraa kissanpentu-Viirusta. Vain muutama kuukausi Viirun saapumisen jälkeen, saimme Sagan seuraksi vielä toisenkin ulkopuolisen bernin, kun Riia eli Black Indira's Reforce Hexa-Han tuli kotiimme. Vajaa puoli vuotta myöhemmin Saga sai ensimmäiset pentunsa. Tästä pentueesta kotiimme jäi Hexa-Han Quality Girl eli Sara.

Maian viimeisestä pentueesta v.2004 puolestaan hoivaamme jäi Rhea. Rhean syntymän jälkeen oli Paxin vuoro muuttaa takaisin synnyinkotiin. Maian p-pentueesta tuttu Pax tuli takaisin omistajansa allergian vuoksi. Vähän yli vuosi Paxin tulon jälkeen tuli toinenkin uros takaisin. Tällä kertaa Sagan poika Shredder eli tuttavammin Retu tuli takaisin kotiin. Seuraavana (toukokuussa 2008) laumaan tuli Saran tytär Muru. Tämän jälkeen lauman koko taas pieneni hieman, kun aika jätti niin Ronon, Paxin kuin Riiankin. Ronosta ehti tulla yksi pisinpään eläneistä perheenjäsenistä päästyään aina 11,5v ikään. Muutama kuukausi ennen Riian poismenoa syntyi Rhean viimeisestä pentueesta kennelimme alkuperäistä sukua jatkamaan Ada.